Juhannusaatto ei ole mitään ilman saunavihtoja. Niitä ei ollut vielä siinä vaiheessa, kun sauna laitettiin lämpiämään. Etsin kuivattuja vihtoja varaston seinältä, mutta turhaan. Pakko tehdä itse. Koivujahan täällä kasvaa silmänkantamattomiin, niitä on ojanvierustat, metsät ja pihat täynnä. No pihalta niitä ei voi ottaa, se olisi ihan liian tör... siis sivistymätöntä. Metsistä pitäisi saada maanomistajan lupa ja mistäs sellaisen nyt siihen hätään saat, kun virka-aika on ollut ohi jo kauan sitten ja kaikki ihmiset mökeillään tai muutoin juhannuksenvietossa?
Ojanvierustat jäivät ainoiksi vaihtoehdoiksi. Voihan pajunkissojakin nyhtää ojanvarsilla kasvavista pajuista pääsiäisen aikaan? Ei kai muutaman koivunoksan taittaminen voi niin suuri synti olla? En tietenkään ottanut yhtään oksaa täysikasvuisesta puusta, vaan vain kanto- ja juurivesoista. Niillä ei olisi kuitenkaan ollut tulevaisuutta varsinaisen emokasvin vierellä. Sitä paitsi jokin tienhoitoyksikkö siistii niitä tasaisin väliajoin muutoinkin pois, joten suoritin maisemanhoidollista työtä, ihan vapaaehtoisesti vielä.
Tässä on koivu, josta ei tullut saunavihtaa.
Kaupunkijuhannuksen vietto tuntui hieman oudolta, muttei ollut yhtään huono vaihtoehto. Huono valinta sen sijaan oli alkaa katsoa ensimmäistä suomalaista K18-kiellolla varustettua elokuvaa nimeltä Sensuela. Luin elokuva-arvostelun lehdestä vasta seuraavana päivänä. Arvio oli varsin osuva. Elokuva oli nykyaikaankin suhteutettuna melko rohkea, mutta kertakaikkisen tökerö. En ymmärrä, miksi musiikiksi oli valittu otteita Joutsenlammesta. Katsele siinä sitten porojen jolkotusta Pienten joutsenten tanssin säestämänä - huh!
Kun näkee oikein kökköjä leffoja, niin osaa sitten taas arvostaa sellaisia elokuvia, joissa ei koko ajan tarvitse miettiä, miksi mikäkin kohtaus on tehty juuri siten kuin se on tehty. Tarinaan kuin tarinaan voi eläytyä, jos kerronta etenee hyvin, näyttelijät ovat taitavia ja kuvaus ja ohjaus ovat kohdillaan. Minulla on tietysti hyvin pinnallinen elokuvamaku, mikä on puute sinänsä. Katson mieluummin romanttista hömppää tai tiivistä trilleriä kuin ahdistusta tuottavaa ankeilua. Kauhuelokuvat ja synkät stoorit skippaan oitis, sillä oikea elämä voi toisinaan olla tarpeeksi ahdistavaa, ilman että sitä täytyy vielä mennä varta vasten leffaan katsomaan. Tunnustaudun viihteen ystäväksi, mutta en kiellä minkään tyylisuunnan merkitystä. Elokuvat ovat siinä mielessä samankaltaisia kuin kuvataide, kirjallisuus tai säveltaide - tekijällä on sanottavaa, mutta kaikkiin vastaanottajiin sisältö ei kolahda samalla tavoin.
Sain luettua yhden annoksen kevyttä kesähömppää, joka kyllä viihdytti aikansa, muttei juuri puhutellut sen enempää. Kaiken kaikkiaan on jollain tavalla turta olotila: läheisen menettäminen, edessä olevat hautajaiset, työstressistä palautuminen, lomaan tottuminen ja tuleviin matkoihin valmistautuminen - ne kaikki hämmentävät tämänvuotista kesänviettoa. Kesäsäätkin tuntuvat toimivan on-off -periaatteella. Ensin on, sitten off, nyt taas kohta kelit näyttäisivät olevan kohdillaan lämmön ja auringonpaisteen suhteen.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä väistämättömämmin iskee tajuntaan kotimaamme
pohjoinen sijainti. Täällä vaan ON kylmä, tai no joskus sentään hiukkasen lämmin, mutta suurimman osan aikaa melko viileää, ei sille mahda mitään. Jos siitä jotain positiivista pitää löytää, niin sitten se, että ällöttävimmät ötökät eivät viihdy näissä maisemissa ja kai sekin on jo jotain. Ja pääseehän täältä aina silloin tällöin muualle, kuten heinäkuussa Kreikan saaristoon (toivottavasti maan talouden epävakaus ei heijastu säähän!) ja sitten loppukuusta katsomaan kapakaloja ja viettämään reipashenkistä leirielämää Lofooteille.
Alkavalle viikolle on luvattu onneksi lämpimiä kelejä, joten voin tiistaina lähteä Linnanmäelle kehittämään luonnettani vuoristoradan kyytiin - ennen siirtymistä autenttisille vuoristoradoille.
