Jaahas ja no niin. Noin vuosi on kulunut viimeisestä
blogikirjoituksestani. Ehkä se kertoo jostakin. Nyt on sitten isäkin
"vaihtanut hiippakuntaa", niin kuin hänellä oli tapana asia ilmaista.
24.1.2013 tapahtui se, mitä isä ei toivonut meidän jälkeenjäävien
surevan, sillä silloin hän olisi vapaa. Vapaa kivuista, näin hän oli
sanonut loppiaisena, 88. syntymäpäivänään veljelleen. Kai se on
uskottava. Onneksi saimme viettää joulun yhdessä ja onneksi ehdimme
paikalle Poriin myöhään torstai-iltana, niin että sain olla vieressä,
kun lähtö koitti. On jotenkin ihan kummallista ja käsittämätöntä olla
läsnä, kun ihminen siirtyy toiseen ulottuvuuteen. Olen kiitollinen, että
sain olla siinä, vaikka se ylittääkin ymmärrykseni.
Hautajaiset olivat 2.3.13. Kun oli äidin siunaus ja muistotilaisuus, taivaalta iski salamoita ja hirveä kaatosade ja ukkosmyrsky. Se oli kesällä, heinäkuun 8.2011. Nyt kun oli isän vuoro, niin alkoi hurja lumimyrsky. Se varmaan sopikin isälle, sillä hän oli hiihtomiehiä. Tunteet nousevat pintaan ja itkettää. Isä oli rakas niin kuin äitikin. Ihmiset kai surevat eri tavoin ja tämä on nyt sitten minun tapani.
Onneksi burn-out on ohi, Aslak on auttanut siihen vaivaan täsmälääkkeen tavoin. Sieltä sain monta uutta ystävää: Tuovin, Ailan, Tarjan, Piritan, Teijan, Annen, Marjaanan ja Tertun. Eka jakso oltiin Malminkartanossa ja kolme viimeistä Siuntiossa. Aika ikimuistoista kyllä, ja olo koheni suunnattomasti. Kuntoutus tuli ns. kreivin aikaan.
*************************************************************************************
Tämä talvi ei tunnu loppuvan ikinä. Pihalla kohoavat vieläkin hanget, korkeat nietokset. Yleensä tähän aikaan kottaraiset jo tepastelevat pihanurmikolla, mutta nyt nurmet ovat vielä hankien alla ja ollaan sentään jo pitkällä huhtikuussa. Ei vetele tällainen, sanon vain. Kuljemme varmaan kohti uutta jääkautta. Olen täysin kyllästynyt kiinnittämään auton lämmitysjohtoa arkiaamuja varten.
Sitten minun vielä piti mennä kaatumaan pari viikkoa sitten hiihtoreissun yhteydessä, vieläpä ihan mitättömän loivassa mäessä vasemmalle kääntyessäni. Eihän siinä sitten muuta, kuin vasemmalla kädellä vastaan ja peukaloon sattui ihan järkyttävän paljon. Peukku hankeen ja kylmään, mutta paljonko se muka auttoi? Ei paljon (...skaakaan..., ei kun) mitään. Ei murtumaa, mutta taitaa viedä sen normaalin puoli vuotta, ennen kuin on ennallaan. Siis JOS on. Ja sitten tuo ärsyttävä piriformis tai mikälie. Tässä on ihan puolikuntoinen ja vaan vetää buranaa, kun toinen lääke alkoi käydä liian tainnuttavaksi. Tätäkö tämä sitten on tästä eteenpäin? Ei hyvät ihmiset sentään.
Hautajaiset olivat 2.3.13. Kun oli äidin siunaus ja muistotilaisuus, taivaalta iski salamoita ja hirveä kaatosade ja ukkosmyrsky. Se oli kesällä, heinäkuun 8.2011. Nyt kun oli isän vuoro, niin alkoi hurja lumimyrsky. Se varmaan sopikin isälle, sillä hän oli hiihtomiehiä. Tunteet nousevat pintaan ja itkettää. Isä oli rakas niin kuin äitikin. Ihmiset kai surevat eri tavoin ja tämä on nyt sitten minun tapani.
Onneksi burn-out on ohi, Aslak on auttanut siihen vaivaan täsmälääkkeen tavoin. Sieltä sain monta uutta ystävää: Tuovin, Ailan, Tarjan, Piritan, Teijan, Annen, Marjaanan ja Tertun. Eka jakso oltiin Malminkartanossa ja kolme viimeistä Siuntiossa. Aika ikimuistoista kyllä, ja olo koheni suunnattomasti. Kuntoutus tuli ns. kreivin aikaan.
*************************************************************************************
Tämä talvi ei tunnu loppuvan ikinä. Pihalla kohoavat vieläkin hanget, korkeat nietokset. Yleensä tähän aikaan kottaraiset jo tepastelevat pihanurmikolla, mutta nyt nurmet ovat vielä hankien alla ja ollaan sentään jo pitkällä huhtikuussa. Ei vetele tällainen, sanon vain. Kuljemme varmaan kohti uutta jääkautta. Olen täysin kyllästynyt kiinnittämään auton lämmitysjohtoa arkiaamuja varten.
Sitten minun vielä piti mennä kaatumaan pari viikkoa sitten hiihtoreissun yhteydessä, vieläpä ihan mitättömän loivassa mäessä vasemmalle kääntyessäni. Eihän siinä sitten muuta, kuin vasemmalla kädellä vastaan ja peukaloon sattui ihan järkyttävän paljon. Peukku hankeen ja kylmään, mutta paljonko se muka auttoi? Ei paljon (...skaakaan..., ei kun) mitään. Ei murtumaa, mutta taitaa viedä sen normaalin puoli vuotta, ennen kuin on ennallaan. Siis JOS on. Ja sitten tuo ärsyttävä piriformis tai mikälie. Tässä on ihan puolikuntoinen ja vaan vetää buranaa, kun toinen lääke alkoi käydä liian tainnuttavaksi. Tätäkö tämä sitten on tästä eteenpäin? Ei hyvät ihmiset sentään.
