Loma loppui...

Loma siis on jo taakse jäänyttä aikaa, mutta viimeksi esittämäni toive on täyttynyt: nyt maassa on valkoinen lumikerros ja pakkastakin on ehtinyt karttua jo reilusti - elohopea (no mitään elohopeaa ole vaan jotain punaista mönjää) käväisi sunnuntaiaamuna jopa 16 pakkasasteessa. Aurinkokin on pilkahdellut talvisen turkoosilta taivaalta, joten mikäs tässä on ollut uutta vuotta aloitellessa.

Tai no, onhan tässä ollut. Yhdellä läheisellä ihmisellä on nyt sitten kai syöpä levinnyt koko luustoon, joten tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä. Ei ole reilua.

Sen rinnalla arkiset valituksenaiheeni ovat todella mitättömiä, mutta voin kertoa, että varsinkin tänään on ottanut päähän kaikki tollot. Ne tollot ovat olleet erityisesti miehiä. On miehiä, jotka ovat laiskoja eivätkä viitsi tyhjentää postilaatikkoja. On miehiä, jotka ovat sokeita, eivätkä huomaa, että lumi pitäisi kolata pois parkkipaikoilta tai rappusilta. On miehiä, jotka ovat täysin välinpitämättömiä loukaten toisia epäkohteliaalla käytöksellään eivätkä tajua pyytää anteeksi, vaikka siitä on heille vihjattu jo erinäisiä kertoja. Saisivat suksia suolle sellaiset hyypiöt. On miehiä, jotka tekevät täysin käsittämättömän omituisia juttuja; esim. kuvittelevat että vesihanat sulkeutuvat itsestään ja valot sammuvat itsekseen - tai sitten varmaan odottavat, että sähkökatkoksia sattuu yhtenään ja sen vuoksi hanat lakkaavat valumasta ja lampuista katkeaa virta. Outoa sakkia kaikki tyynni.

Tänään tunsin suurta tyydytystä, kun kävin pelaamassa tennistä ja hävisin vain pisteellä pikkupelin yhtä tuntematonta uutta pelikaveria - miestä - vastaan. Tämä mies pelaa kuulemma ainakin kaksi tai jopa viisi kertaa viikossa valmentajan johdolla. That's the way the cookie crumbles, Jim Carreyn esittämän hahmon sanoin.

Loman loppuminen ja aikatauluihin sopeutuminen ottaa jonkin verran päähän. Oma laiskuus ottaa päähän melkein yhtä paljon kuin tollot miehet, eli aika paljon. Paras kai lähteä nukkumaan pois harmitukset ja odottaa parempaa uudelta päivältä.