Näyttää siltä, että kohta on myös marraskuun viimeinen perjantai, enkä ole kirjoittanut tänne uusia merkintöjä. Tänään on siitä erikoinen päivä, että aika kuluu hitaasti. Kuinka nautinkaan kiireettömästä tunteesta!
Eilisilta kului hyvän syömisen ja mukavien vieraiden seurassa. Tänään metsä-/kävelytie- ja rantakävely teki todella hyvää sielulle ja ruumiille. Aurinko paistoi ja taivas oli täynnään tumman harmaan ja sinisen sävyjä, yhdistettyinä valkeisiin pilviin. Jotenkin niin marraskuu, vaikka auringonpaisteessa tuli välillä aivan kevätfiilis.
Telkkarista tuli ohjelmaa muinaisesta Etelä-Amerikan kulttuurista, joka oli voimissaan noin 12 000 vuotta eKr. Jotenkin hienoa aina huomata, että kyllä ihmiset ennenkin ovat olleet fiksuja. Kenties jopa fiksumpia kuin me nykyihmiset. Kunpa voisi joskus hypätä aikakoneeseen ja tarkastella menneitä tapahtumia siinä ajassa ja ympäristössä, jossa ne tapahtuivat! No, se ei tietenkään ole mahdollista, mutta ajatus on aina yhtä kiehtova.
On ollut lämmin ja vähäsateinen syksy. Erinäiset tahot ovat luvanneet ankaraa ja runsaslumista talvea, mutta sehän jää nähtäväksi. Pakkanen ja lumi olisivat tervetulleita!
Tämä on niitä päiviä ja hetkiä, jolloin pohtii elämän tarkoitusta. Asiakastyössä joutuu kerran viikossa saman haasteen eteen. Uskonko tosissani siihen, mihin sanon uskovani? Kyllä. Mutta ei se mikään yksinkertainen kuvio ole. Itse asiassa se tekee elämästä aika suuren tutkimusmatkan. Niin monesti on voinut huomata asioiden kytkennät, helpoiten tietysti jälkeenpäin. Osa asioista jää käsittämättömiksi, mutta miten ne mahtuisivatkaan ihmisen tajuntaan? Välillä huomaa olevansa vain ohuen seitin varassa, mutta yhteydessä kuitenkin. Oma valinnanvapaus on hieno asia. En vaihtaisi tätä mihinkään.
Työt kutsuvat, ei auta. Vai menisikö sittenkin ottamaan pienet päiväunet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tänne - jos et käytä omaa nimeäsi, keksi edes hyvä nimimerkki!