Katoaako vai ei?

Tämä on nyt juuri sitä aikaa, kun kaikki alkaa kadota.

Valo katoaa. Jo kuudelta alkaa olla ihan pimeätä. Viimeksi keskiviikkona ratsut piti harjailla tallissa fikkarinvalossa, kun sähköt katosivat. Pollet eivät olleet moksiskaan, mutta ihmiset olivat ihmeissään. No ei, eihän se valo mihinkään kadonnutkaan. Se vain muutti muotoaan taivaalla leimuaviksi salamoiksi. Jos kerran Pohjolassa aurinko painuu loppuvuodesta matalammalle, niin olisi hyvä saada lisää salamoita ilta-ajaksi, samoin enemmän kuutamoita öitä valaisemaan.

Vihreys katoaa luonnosta. Enää kuuset, männyt, katajat, syysvilja ja satunnaiset rikkaruohot edustavat vihreää väriä syksyn viimeisinä päivinä. Kohta hallitseva väri on ruskea ja keltainen sekä mudanharmaa ja asfaltinmusta, lähestyvästä valkoisesta puhumattakaan. Siis kaikki muuttuu ihan mustavalkoiseksi?

Muuttolinnut katoavat suomalaisesta maisemasta. Viime viikonloppuna ainakin noin 53 joutsenta oli aloittanut joukkopaon kohti etelää. Tosin ne tekivät välilaskun keskisuomalaiselle pellolle, mutta siitä sitten jatkavat takuuvarmasti aluksi kohti Tanskaa ja varmaan ainakin Belgiaan asti. (Ihan selvä on, että Tanskassa niitä on nähty ennenkin uiskentelevan, koska H.C. Andersen on kirjoittanut niistä aika tunnetun sadun. Siinä joutsenenpoikanen oli jäätymässä lampeen vai olisiko ollut Juutinrauma tai vastaava.) Jotkut uskalikkolinnut saattavat tietysti jäädä Suomeen kokeilemaan onneaan ja sopeutumiskykyään, mutta nyt puhutaankin keskiarvoista.

Lehdet katoavat puista ja pensaista, paitsi itsepäisistä tammista, jotka pitävät kiinni verhoilustaan viimeiseen asti. Pudottavat ne vasta juuri ennen uusien puhkeamista, sitten keväällä. Tunnen sympatiaa näitä jääräpäitä kohtaan - jos olisin puu, olisin takuulla tammi.

Hyvien tapojen ja muiden ihmisten kunnioitus alkaa myös kadota. Ainakin se alkaa rapautua pahasti. Epäitsekkyys katoaa hiljalleen, samoin vastuuntunto. Näin sen olen kokenut, molempien laitojen edustajana.

Nuoruus katoaa. Itse asiassa se jäi taakse jo jokin aika sitten, mutta mitäs sitä haikailemaan, koska se on jo koettu. Ykköseltä tulee parhaillaan elokuva, jossa äiti ja tytär vaihtavat kroppaansa, mutta ilmeisesti ei mieltään tai ikäänsä. Pari iltaa voisi olla hauskaa, mutta olisihan tuo muutoin todella rasittavaa palata vuosikymmenten takaiseen elämänvaiheeseen. En kyllä tekisi sellaisia vaihtokauppoja, vaikka hyvään hintaan tarjottaisiin. Vai olisiko ihminen sittenkin ostettavissa? Kosmetiikka- ja muotiteollisuus uskottelevat jossain määrin toista.

Huolestuttavaa on se, kun voimat alkavat kadota. Parina iltana on tuntunut siltä, että tätäkö se on - illalla on väsynyt, kun käy nukkumaan ja aamulla on melkein yhtä väsynyt, kun pitäisi herätä. Burn-outin esiaste? Syksyn alakuloa? Valon katoamisen seurausta? Keski-iän kriisi - nyt?

Myös lämpö on katoamassa, varsinkin ulkoa. Tänä iltana ilman lämpötila on enää kolme astetta. Tahtoo takan!

Vaikka tavanomainen optimismi olisikin välillä hieman hakusessa, niin onneksi toivoa on vielä jäljellä. Ja jos ilo alkaa kadota näköpiiristä, niin ehkä sitten pitää vaan alkaa katsoa vähän tarkemmin ympärilleen?

Oikeastaan minulla taitaisi olla asiaa silmälääkäriin.