Nyt voisi jo kyllä todeta, että viimeistä viedään. Viimeistä viikkoa siis tätä nykyistä vuotta, joka on kohta jo historiaa. Uuden uutukainen vuosi 2012 on pian nupullaan, mutta saapa sitten nähdä, onko se lopun alkua, kuten mayakansa on ennustanut. Suoraan sanoen en usko maailmanloppuun ihan vielä tai ainakin yhtä vähän kuin joulupukkiin. Joulupukin olemassaoloa en tosin kyseenalaistanut 60-luvulla, mutta ne ovatkin aikoja, joita harvemmin enää muistelen ja sitä paitsi sen jälkeen on moni muukin asia muuttunut.
BTW, tonttuja sen sijaan näkee tämän tästä vähän joka puolella. Nykyään ne eivät pukeudu enää punaisiin nuttuihin vaan käyttävät ihan tavallisia vaatteita, mitä nyt marketeista, tavarataloista ja erikoisliikkeistä löytävätkään. Aika moni tonttu ajaa sitä paitsi nykyisin myös autolla - ja mitä uudempi ja parempi kulkuneuvo on, sitä selvemmin tontuille tyypilliset ominaisuudet nousevat esiin.
Tänään tekemäni tutkimusmatkan perusteella voin myös sanoa, että kaupat ovat muuttuneet koko lailla sitten kuusikymmenluvun. Vierailin aamupäivällä jumboluokan kauppapaikassa, jossa voi vilauttaa vihreää kanta-asiakaskorttia. Ajauduin urheiluosastolle tutkimaan ratsastustamineita, ja niitähän siellä riitti. Ei taida löytyä sellaista lajia, jonka harrastamiseen siitä puodista ei löytyisi välinettä tai vaatetta. Tai no keilapalloja ei ehkä ollut myynnissä eikä nojapuita telinevoimistelun harrastamiseen, mutta periaatteessa ainakin jonkinlaista vaatetta kaikkeen, siis ihan kaikkeen urheiluun. Järkyttävää, mutta samalla tietenkin kätevää urheilijoiden ja kuntoilijoiden kannalta.
Kulkee sitten millä osastolla tahansa, niin tavaraa on tarjolla valtavat määrät. Ahdistun säännöllisesti kauppojen käytävillä vaeltaessani, kun pohdin, mihin nämä kaikki tavarat joskus päätyvät, jos ja kun ne eivät mene kaupaksi. (No OK, ruokaosastot eivät ahdista yhtä paljon.) Kun näitä hypermarketteja on lisäksi tupla- tai triplamäärin ja vieressä lukuisia pienempiä putiikkeja saman katon alla, niin ne muodostavat yhdessä käsittämättömän yltäkylläisyyden, jonka keskellä ihmiset elävät. Ristiriitaista on se, että siltikin joskus on vaikea löytää etsimäänsä tämän kaiken runsauden keskeltä.
Sinänsä tietysti kaupankäynti on muuttumaton ilmiö historian kuluessa - nykyajan ihmiset kokoontuvat myymään ja ostamaan kauppakeskuksiin samalla tavoin kuin edeltäjänsä markkinoille ja toreille ennen vanhaan. Puitteet ja sisällöt vain muuttuvat.
Kokemastani ajoittaisesta ahdistuksesta huolimatta hairahdun säännöllisin väliajoin kuljeskelemaan ja tuhlaamaan aikaani + energiaani näissä kauppagallerioissa. Kaupoissa tulee kierreltyä katselemassa, sattuisiko törmäämään johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen ko. liikkeiden valikoimissa. Siinä on jotain samaa kuin taidenäyttelyissä käymisessä. Niissäkin ensin tutkii maalauksia tai veistoksia hyvin yksityiskohtaisesti ja tarkkaavaisesti, arvioi teosten ominaisuuksia ja sitä, mitä taiteilija on halunnut työllään välittää - sitten jossain vaiheessa alkaa kyllästyä (jos näyttelysaleja on paljon ja teoksia lukemattomia), ja vain enää muutamat taulut tai patsaat saavat erityishuomion osakseen. Lopuksi kummassakin tapauksessa - sekä kauppakeskuksissa että näyttelyissä/museoissa aikansa kuljettuaan selkää ja jalkoja alkaa pakottaa ja sitä toivoo vain pääsevänsä nopeasti takaisin kotiin (tai majapaikkaan) lepäämään.
Tavarapaljouden keskellä tulee mieleen, että oikeasti ihminen tarvitsee vain aika vähän; asuinpaikan varusteineen, ruokaa, vaatetta, toimeentulon, joitain mukavuuksia (mm. tietokone, piano, TV, radio, kodinkoneet, sauna) ja hieman lisämukavuuksia (fillari tai auto, joka toimii tai jonka akku ei ainakaan ole lopussa) ja sitten tietysti kynän, paperia, kirjoja sekä lämpöä, ystävyyttä ja rakkautta.
Hups, meinasipa ihan unohtua - myös sähköä - se on tullut tässä viime päivinä todettua monin paikoin Suomessa ainakin alkuviikon myrskytuulien jälkeen.
On todella vaikea kuvitella, millaista elämä olisikaan ilman sähkövirtaa - niin moneen asiaan se vaikuttaa ja niin haavoittuvaisia olemme ilman sitä. Etenkin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla elämä olisi todella ankeaa ilman sähköä, erityisesti näin vuoden loppupuolella, lumettoman pimeyden keskellä.
Vuoden viimeistä viikkoa kun eletään, niin samalla vähitellen lyhenee myös pimeys ja valoton aika. Olemme taas kulkemassa kohti pidempiä päiviä ja runsaampaa valoa. Loputtomalta tuntuneiden sadekelien jälkeen muutama kirkkaan aurinkoinen päivä on tuonut uutta toivoa ja valoa elämään. Sitä tuokoon kohta alkava uusi vuosi lisää tullessaan.
P.S. Toivelistallani on myös lunta - paljon valkeita lumihiutaleita, jotka kimaltelevat auringonpaisteessa, toivottavasti myös täällä Etelä-Suomessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tänne - jos et käytä omaa nimeäsi, keksi edes hyvä nimimerkki!