Onpa tässäkin ollut tiistai. Duunissa sujui vaihtelevasti, paitsi elektroniset laitteet (tietokoneet) otti päähän ja kovasti. En ymmärrä, miksi Spottari alkaa ryppyillä juuri silloin kun sitä tarvitsisi. Tai eihän se siitä ohjelmasta ole kiinni, vaan työnantajan estopolitikasta. Kiinnostavien ohjelmien asentaminen on kiellettyä meiltä tavallisilta työn orjilta. On se niin väärin!
Päätin lähteä suoraan töistä (no joo, kello kuuden jälkeen, kun it-harmistumissessio oli päättynyt) Temppeliaukion kirkkoon konserttiin. Siellä esiintyisivät Kaartin soittokunta ja Erk T. Tawastjierna. Hurautin Töölöön ja sitten alkoi parkkipaikan metsästys. Tulos oli laiha - yhden yhtä parkkipaikkaa ei näkynyt missään ja ajelin ympyrää sentään parikymmentä minuuttia. Onkos se laitaa? Melkein Töölön kirjaston luona näkyi kotiin päin suunnatessa yksi paikka, mutta ei maksanut enää vaivaa lähteä laahustamaan sieltä konserttipaikalle. Männyt mikä männyt.
Mukavaa oli tietysti ajella vanhojen kotikontujen nurkilla - oi ihana Döbelninkatu! Topeliuksenkadulla kirjaston lähellä annoin tietä suojatietä ylittävälle iäkkäälle pariskunnalle. Vanha herra kohotti hattuaan kiitokseksi. Olipa hieno kiitos - mahtaako nuorempi polvi enää tuntea moisia herrasmiesmäisiä käytöstapoja?
Vaikka en löytänyt parkkipaikkaa enkä niin ollen päässyt konserttiin, olin silti ihmeteltävän tyyni mieleltäni. Ei ole oikeastaan lainkaan hassumpaa lähteä ajelemaan ihan turhaan Helsinkiin. Saipa olla ihan yksin ajatustensa kanssa, suljin jopa cd:n ja radion.
Siinä vaiheessa kun olin lohduksi menossa ruokakauppaan ja huomasin kadottaneeni rahamassini, niin vähänkö taas otti päähän. No, minkäs teet. Toivoin vain, etten ole kadottanut sitä lopullisesti (en ollut). Pieniähän nämä olivat todellisiin vastoinkäymisiin verrattuina.
Ainoa järkevä teko kotiin palattua oli lähteä juoksulenkille pimenevään iltakylmään. Tarpeeksi vaatetta ja 40 minuutin juoksu Espoon puolelle ja takaisin, ja ajatukset kulkivat ihan uusia latuja. Järvenrantatiellä oli laajoja vaahteran- ja tammenlehtikasoja, joita oli mukava pöllyttää ohi juostessa. Järvi oli tumma ja hiljainen, vastarannan valot värjyivät kaukaisuudessa. Juoksu kulki ja oli mukavaa. Mikähän juoksemisessa oikein tekee sen, että ajatukset järjestyvät kuin palikat oikeille paikoilleen? Kai siinä on jostain muustakin kyse kuin siitä, että veri kiertää ja aivot saavat kunnolla happea - haluaisin ainakin uskoa juoksemisen salaperäiseen taikavoimaan.
Lenkin jälkeen seurasin pari minuuttia töllön uutuussarjaa, jossa Lostista tuttu vaalea naishenkilö näytti esittävän yhtä pääosaa. Toinen - tumma - kaunotar esitti ilmeisesti valepukuista liskoa. Ei oikein houkuttanut seuraamaan pidempään...
Tänään satoi sitten ensimmäiset ohimenevät lumihiutaleet. Se tapahtui varhemmin kuin kuvittelin. Eilen tosin taivas oli sellaisissa väreissä, jotka enteilivät sään kylmenemistä. Taivaan kalpean viileässä, terävässä keltaisessa ja vaaleansinisessä oli jotain sellaista, joka kuvasti pakkasilman laskeutumista tienoon ylle. Sehän se siellä nyt onkin - pakkanen, ei enää mikään halla. Talvi tulee, olimmepa valmiit tai emme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tänne - jos et käytä omaa nimeäsi, keksi edes hyvä nimimerkki!